Tervetuloa Pieksämäen Vedenjakajalle

Kaupungin tervehdys Metsähotelli Partaharjuun tulijoille

Pieksämäen kaupunki haluaa toivottaa sinut tervetulleeksi alueemme yhden vetovoimatekijän, Vedenjakajareitistön maastoihin viettämään ikimuistoista yötä Partaharjun Metsähotellin Nuku Yö ulkona tapahtumaan 26.8.2023.

Vedenjakaja on ympäröivän alueen korkein paikka. Yllätyt kohdatessasi paljon sellaista, jota olet tottunut kohtaamaan huomattavasti pohjoisempana. Reitti polveilee harjumaiseman, hiekkakankaiden ja hienon suoluonnon äärellä. Reitiltä et myöskään eksy ja lähimmälle tielle ei ole pitkä jotos. Reitti soveltuu erinomaisesti kohteeksi myös lapsiperheiden ensimmäiselle yhteiselle telttayölle tai niille, joiden jalat eivät kanna kovin kauas.

Vuonna 2017 avattu VedenjakajaReitistö on helposti saavutettavissa jokaisesta ilmansuunnasta sekä autolla että julkisella liikenteellä. Reitille on vain kaksi kilometriä matkaa Pieksämäen juna-asemalta. Pysäköintipaikkoja on reitistöllä yhteensä 18, joten voit aloittaa retkesi oikeastaan mistä tahansa paikasta. Reitistöltä löytyy myös laavuja ja telttapaikkoja.

Tulevaisuudessa kaupunki haluaa panostaa yhdessä Metsähallituksen, Bovalliuksen sekä alueen vapaaehtoisten kanssa alueen taukopaikkojen, laavujen, siltojen, luontotornien ja lossin kunnossapitoon. On tärkeää, että kaikki alueelle saapuvat tuntevat, että paikkoja pidetään kunnossa juuri heitä varten ja on tärkeää, että me pieksämäkeläiset käytämme kauniita, hienoja luontoalueita omaan virkistykseen ja olemme ylpeitä tästä vedenjakaja-alueesta.

Sinua auttavat Partaharjussa kymmenet vapaaehtoiset, jotka tekevät kaikkensa, jotta sinä viihdyt vieraanamme ja tulet tänne myös jatkossa. Haluan kiittää tässä yhteydessä Pieksän Latu ry:tä, Suomen Latua sekä kaikkia vapaaehtoisia tapahtuman järjestämisestä.

Toivotan sinulle Metsähotelliin tulija kaikkien pieksämäkeläisten puolesta 26.8. OIKEIN HYVÄÄ YÖTÄ!

Jari Honkanen
Pieksämäen kaupunki
liikuntapalvelupäällikkö

VedenjakajaReitistö