Pieksämäen Nukkekodin – Joonas Auringon huvilan kesäkausi alkaa

Tiedossa iloisia hetkiä ja Kahvila Kuminan paikallisherkkuja

Joonas Auringon Huvilan kesäkausi 2023 alkaa tiistaina 6.6. klo 10. Huvila on avoinna aina 12.8. saakka. Aukioloajat tiistaista-perjantaihin 10–16 ja lauantaisin 10–14. Heinäkuussa yhdellä viikolla on pidennetty aukiolo ja elokuussa viimeinen viikko ollaan avoinna klo 12–18.

Kuminan kahvila-kioskissa voi käydä päiväkahvilla ja herkutella tiistaisin Paltasen munkeilla, torstaisin Jäppilän lihapiirakoilla ja ihan joka päivä vohveleilla tai jätskillä.
Liikennepuistossa pääsee ajelemaan lapset ja aikuiset – liikennesääntöjä noudattaen.
Pihalla on monenmoista puuhaa ja tekemistä sekä työpajoissa iloisia inspiraatioita.
Merirosvokapteeni Joonas Aurinko on tänä kesänä luvannut olla paikalla miltei joka päivä ja pitää kielikoulua tarpeen mukaan miekkailun ohessa.

Nukkekodin hahmoista tehdyistä lauluista julkaistiin 11.5. WSOY:n kustantama kirja Vallattoman laivan laulut. Vallattoman laivan laulut -kirjan ovat tehneet Liisa Kallio, Soili Perkiö ja Piia Säpyskä. Kirjaa ja Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen äänittämää samannimistä CD-levyä on myytävänä Kuminan kahvila-kioskissa. Musiikki on myös kuunneltavissa ilmaiseksi suoratoistopalveluissa.

Tervetuloa viettämään iloisia hetkiä Huvilalle! Tule ja tuo kesävieraasikin!

Lisätietoja:
pieksamaennukkekoti.fi
p. 044 799 5547
nukkekoti@pieksamaki.fi