Lähellä tuotettua SuoramyyntihallistaLähellä tuotettua SuoramyyntihallistaLähellä tuotettua SuoramyyntihallistaLähellä tuotettua Suoramyyntihallista

Lähellä tuotettu ruoka ja perusmarkettien valikoimasta poikkeavat tuotteet vetävät asiakkaita Siikamäen Suoramyynnin myymälään valtatie 23:n varressa. Osuuskuntapohjaisen kyläkaupan tuotevalikoima on laaja käyttötavaroista peruselintarvikkeisiin. Ostoksille kannattaa tulla kauempaakin!
Suoramyyntihallin elintarvikevalikoimasta löytyy kaikki tarvittava lihasta leikkeleisiin ja maidosta makaroneihin. Lisäksi hyllyillä on kotona ja mökillä tarvittavaa aina moottorisahoista saunankiukaisiin.
Marraskuun lopulla 2014 uudelleen ovensa avannut Siikamäen Suoramyynti on käynyt läpi melkoisen kasvojenkohotuksen, kun yritystoiminta siirtyi osuuskunnan pyöritettäväksi Pekka ja Ritva Villasen 21 vuotta jatkuneen kauppiasrupeaman jälkeen. Myös valikoima on muuttunut ja laajentunut. Saatavilla on muun muassa Ylämaan-, kyyttö- ja luomunaudan sekä karitsan, porsaan ja hevosen kaikkia ruhonosia. Hunajaa löytyy valikoimista toistakymmentä erilaista, samoin hyllystä löytyy kaikki Virtasalmen Viljatuotteen valmistamat viljatuotteet. Tuoretta leipää ja leivonnaisia toimittaa myyntiin päivittäin useampikin kotileipomo.
Käyttötavarapuolelta löytyy taloustavaraa, vaatteita, lankoja sekä erikoisuutena pieni valikoima armeijan ylijäämätavaraa. Bovallius-Palvelun sarkakankaasta valmistamat hatut, laukut, pannumyssyt ja patalaput sopivat hyvin lahjoiksi tai tuliaisiksi kyläpaikkaan.
– Kesällä meillä on iso ulkoterassi asiakkaiden käytössä. Ympäri vuoden myymälän yhteydessä asiakkaita palvelee myös oma kahvila, kertoo osuuskunnan toimitusjohtaja Jussi Hentunen.

Siikamäen Suoramyyntihalli
Varkaudentie 980
Puh. 040 702 2554
Avoinna: ma-la 10-18, su klo 12-18

Kotileipomo Marja-Leena yrittäjä Marja-Leena Nenonen tuo suoramyyntihallin leipähyllyyn päivittäin tuoretta, itse leipomaansa leipää.
Kotileipomo Marja-Leena yrittäjä Marja-Leena Nenonen tuo suoramyyntihallin leipähyllyyn päivittäin tuoretta, itse leipomaansa leipää.
Suoramyyntihallin valoisissa ja väljissä tiloissa on mukava tehdä ostoksia.
Suoramyyntihallin valoisissa ja väljissä tiloissa on mukava tehdä ostoksia.

www.suoramyyntihalli.fi
Löydät meidät myös Facebookista