Viiden kunnan reitistöhanke on etenemässä

Viisi kuntaa, Pieksämäki, Suonenjoki, Hankasalmi, Konnevesi ja Rautalampi ovat suunnitelleet yhdessä alueellista luontomatkailun kehittämishanketta, jonka tavoitteena on yhdistää kuntien jo olemassa olevat reitistöt ja luontokohteet yhdeksi, suuremmaksi ja saavutettavammaksi vastuullisen luontomatkailun kokonaisuudeksi.

Alueelta löytyvät VedenjakajaReitistö Pieksämäeltä, Lintharjun ulkoilualue Suonenjoelta, Häähninmäen ulkoilualue Hankasalmelta ja Etelä-Konneveden kansallispuisto Rautalammin ja Konneveden kuntien alueelta.

Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen alueelle sijoittuva yhteinen reitistö toimii sateenvarjona jokaisen kunnan omille luontomatkailukohteille. Euroopan Maaseuturahaston hakuun valmisteltavassa hankkeessa tuetaan uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntymistä ja yhteistoimijuutta. Hankkeessa ei keskitytä vain matkailu- ja ravitsemusalan yrityksiin, vaan tuetaan laajasti paikallisia yrittäjiä löytämään uutta liiketoimintapotentiaalia luontomatkailun vuoksi alueella liikkuvista ihmisistä.

Tavoitteena on vahvistaa yhteistä ja kunkin kunnan oman luontomatkailualueen palvelutarjontaa parantamalla muun muassa palveluiden saavutettavuutta ja kehittämällä kokonaisvaltaisempia ja paremmin asiakastarpeeseen vastaavia palvelupaketteja.

Yritysryhmähankkeita suunnitellaan

Yleisemmän koordinaatiohankkeen rinnalle on tarkoitus hakea rahoitusta myös yritysryhmähankkeille, mikä mahdollistaa paremmin käytännönläheisen, yrityskohtaisen kehittämistoiminnan.

Haemme matkailu/ elämyspalveluyrittäjiä kehittämään yhteisiä matkailutuotteita

Mikäli haluat ottaa nyt suunnittelussa olevasta yhteisestä reitistöbrändistä kaiken irti ja sinulla on halukkuutta kehittää kyvykkyyttäsi matkailu- ja elämyspalveluissa, niin otathan yhteyttä!

Yritysryhmähankkeiden käynnistämisessä sinua auttavat seuraavat henkilöt:

Kehitysyhtiö SavoGrown alue: Olli Kokander 020 7464 645 ja Iiro Lyytinen 020 7464 650, etunimi.sukunimi@savogrow.fi
Konneveden kunta: Riku Tulla, 040 663 4225, riku.tulla@konnevesi.fi
Hankasalmen kunta: Hannu Lampinen, 014 2671 485, hannu.lampinen@hankasalmi.fi
Pieksämäen kaupunki: Ritva Tissari-Ylönen 044 588 2215, ritva.tissari-ylonen@pieksamaki.fi

Kerromme mielellämme lisää, millaisesta kehittämisavustuksesta on kyse. Yhdessä keskustellen saamme kiteytettyä keskeisimmät yrityskohtaiset toimenpiteet ja etsittyä sopivan yritysporukan kehittämään toimintaansa yhdessä.

Kaikki alueella toimivat yrittäjät ovat tervetulleita mukaan!