Vedenjakajan geologia Pieksämäellä on ainutlaatuista koko Suomessa

Pieksämäki on vedenjakaja-aluetta, jonka geologia on ainutlaatuista Suomessa. Pieksämäen alue tunnetaan koko maan suurimpana ja tiheimpänä drumliinien eli pitkänmallisten moreenikohoumien alueena. Jääkausi muovasi maiseman siten, että ”alue on kuin risukarhilla äestetty.”

Maaston voimakas luode – kaakko -suuntainen juovaisuus on luonteenomaista seudun karttakuvassa. Kaupunkialueella lähin drumliini on Uhomäeltä Yläristille tuleva moreeniselänne, jolla on kalliosydän pohjoispäässä Uhomäellä.

Oman kokonaisuutensa muodostaa Pieksämäeltä Jäppilän kylätaajamaan johtava maantie. Komeista mäkimaisemistaan tunnettu tie on drumliiniesiintymien muodostama. Jäppilästä Sorsakosken suuntaan jatkettaessa löytyy myös yksi Suomen sadasta luonnonihmeestä, Jäppilän Kivikuru, ikiaikainen pirunpelto.

VisitPieksämäki sivuille on lisätty Nähtävyydet -osioon Vedenjakajan geologia alasivu. Alueen geologiaan voit myös tutustua tarkemmin Pieksämäki Seuran päivittämänä osoitteessa https://tarinasoitin.fi/geopieksamaki
Tarinasoittimesta löydät kohteiden sijainnit Pieksämäen alueella. Tarinasoittimen sisältö päivittyy jatkuvasti uusilla mielenkiintoisilla tiedoilla.