Suut makiaks Pieksämäellä Kyytselän lähijäätelöllä

Käsityönä lähiraaka-aineista jäätelöä valmistava Kyytselän jäätelö on valmistanut uniikkeja herkkuja jo kymmenen vuotta. Juhlan kunniaksi Kyytselällä on kaivettu esiin vuonna 2008 valmistettujen jäätelöiden lista. ”Tuolloin teimme joka viikko uuden maun eli noin 80 erilaista jäätelöä oli testauksessa”, kertoo Kyytselän jäätelön yrittäjä Juha Putkonen.

Jos jollekulle tulee muisto esimerkiksi juhannuksen 2008 ensilipaisusta, niin Kyytselän jäätelössä otetaan mielellään toiveita vastaan. Kesälle on suunnitteilla jäätelöä myös virtasalmelaisesta tyrnistä ja habanerosta. Valinnan varaa makuyhdistelmissä löytyy, sillä reseptejä on olemassa 3500 kappaletta. Kerralla valikoimassa on noin 30 eri makua. Kyytselässä jäätelö tehdään viereisen maitotilan maidosta ja mansikat, vadelmat ja tyrnit tulevat paikallisilta marjayrittäjiltä. Mustikat ja puolukat taas poimii pitkälti anoppi.

”Perinteisen jäätelön lisäksi suosittuja ovat sorbetit ja jogurttipohjaiset sherbetit. Eniten menee mansikkasorbettia, koska se rakenne on kuin kermajäätelössä ja puolet massasta on mansikkaa. Sherbeteistä myydyin on omista marjoista tehty Jogurtti-aronia sherbetti”, Juha Putkonen kertoo. ”Tänä kesänä satsaamme tilamyyntiin. Haaveena on saada kesälle terassialue jäätelötehtaan yhteyteen”, paljastaa Juha Putkonen.

Kyytselän jäätelön tilamyymälä avoinna kesä-elokuussa la ja su klo 12-16. Kyytselän jäätelöä myyvät mm. Siikamäen suoramyynti, Pieksämäen S-market, Virtasalmen Sale, Poleenin kahvila, Kahvila Raide. Kyytselän jäätelö löytyy myös Facebookista.