Pieksämäellä koko kaupunki paraatitunnelmissa!

Koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma Big Wheels on alusta asti huipentunut suureen harrasteautoparaatiin, joka lähtee kokoontumisajon päättyessä Poleenin puistosta ja kertelee noin 14 kilometrin lenkin kantakaupungin ja Naarajärven kaduilla.

Reitin varrelle kokoontuu sankoin joukoin yleisöä seuraamaan liikkuvaa autonäyttelyä ja perinteisesti monet ovat yhdistäneet paraatin piknikkiin tai muutoin panostaneet ”paraatikatsomonsa” somistukseen tai omaan pukeutumiseensa. Viime vuonna paraatin yleisölle järjestettiin ensimmäistä kertaa paraatikatsomokilpailu ja sen saatua suuren suosion myös tänä vuonna paraatiin osallistuvien autokuntien joukossa on tuomaristo, joka valitsee ennakkoon ilmoittautuneista paraatikatsomoista Top 3 parhaimmiston, joka palkitaan Pieksä ry:n lahjakorteilla.

Big Wheels lauantaina 20.7.2019 klo 10-17. Paraati starttaa klo 17 ja kestää arviolta aina klo 19 asti ennenkuin kaikki osanottajat ovat reitin kiertäneet. Tarkempi reitti ja Big Wheels -päivän aikataulu löytyvät tapahtuman www-sivuilta sekä tapahtumassa jaettavasta Big Wheels Magazine -käsiohjelmalehdestä.

Paraatikatsomokilpailuun voi ilmoittautua osoitteessa www.bigwheels.fi/paraati/

Lisätietoja Big Wheelsistä www.bigwheels.fi

 

Kuvat: Studio Sariikka / Viestivasama / Big Wheels Events