BIG WHEELS valtaa kaupungin lauantaina 20.07.

Pieksämäen lauantaina 20. heinäkuuta 2019 valtaava koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma Big Wheels on yksi Suomen suurimmista vanhojen ajoneuvojen kokoontumisajoista! Nyt jo kahdeksattatoista kertaa järjestettävä tapahtuma kerää paikkakunnalle ajoneuvoja ja yleisöä myös maan rajojen ulkopuolelta.

Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattava tapahtuma on parhaimmillaan koonnut Poleenin rantapuistoon noin 1.400 harrasteajoneuvoa ja jopa 18.000 hengen yleisön. Kyseessä on myös päiväkävijämäärältään yksi maakunnan suurimmista yleisötapahtumista.

Tapahtumaviikonlopun kohokohta on kokoontumisajo lauantaina 20.7.2019 aivan kaupungin keskustassa kulttuurikeskus Poleenin puiston ja Toikanniemen upeissa järvimaisemissa. Tapahtuma-alueella on edustettuna ajoneuvoharrastuksen koko kirjo merkkiin, malliin tai valmistusmaahan katsomatta, vaikkakin pääpaino on yleensä vanhoissa amerikanraudoissa.

Omat alueensa on varattu myös massiivisille jenkkirekoille sekä nostalgisille lasten polkuautoille. Lisäksi suositussa lasten pahviautoverstaassa valmistuu tapahtuman aikana toinen toistaan upeampia menopelejä. Oman mausteensa päivään tuo tapahtumatunnelmia taajuudella 96,8MHz välittävä Radio Big Wheels juontajanaan Sami Järvinen ja nostalgista musiikkia päivän mittaan tarjoileva DJ-kaksikko Las Lunaticas.

Tapahtuma tarjoaa nostalgiannälkäiselle nähtävää enemmän kuin tarpeeksi, sillä samaan aikaan kulttuurikeskus Poleenissa järjestetään vintage- ja retrokulttuurin erikoismessut. Savo Vintage -tapahtuman teemoja ovat vanha muoti, nostalgiasisustus ja keräily. Savo Vintage -messuilla on myös mahdollisuus teettää itselleen vintage-kampaus ja -meikki sekä vaikkapa poseerata pin up -kuvissa. Paikalla on stailauksia, meikkejä ja kampauksia toteuttamassa kansainvälisesti tunnetuista pinup- ja vintage-ammattilaisista koostuva Foxy Vixens’ Beauty Parlour -ryhmä.

Sekä Big Wheels että Savo Vintage -tapahtumiin pääsee 10 euron pääsymaksulla. Alle 15-vuotiaat lapset veloituksetta aikuisen seurassa.

Lauantain kokoontumisajo päättyy suureen autoparaatiin, jota on katujen varsilla seuraamassa tuhatpäinen yleisöjoukko. Parhaimmillaan autoparaatissa on ollut lähes 800 osanottajaa ja autoletkan pituus on ylittänyt kymmenen kilometriä! Tänä vuonna paraati starttaa alueelta klo 17.00.

Lauantai-ilta huipentuu Big Wheels Rock’n roll Party -konserttiin Veturitorilla. Iltabileiden pääesiintyjä on saksalainen Foggy Mountain Rockers Lavalla nähdään myös kotimaiset Fat Chance sekä BootHill Stompers ja DJ Mr. Brown. Illan aikana käydään myös Underground Model

2019 -mallikilpailun finaali, joka järjestetään nyt neljättä kertaa iltabileiden yhteydessä. Iltaohjelman ikäraja on 18 vuotta ja pääsymaksu 15 euroa.

Big Wheels ja Savo Vintage la 20.7.2019 alkaen klo 10.00, Big Wheels Rock’n Roll Party alkaen klo 21.00

Tarkemmat tiedot aikatauluista ja ohjelmasta: www.bigwheels.fi