BELA Biennaali ja Taidekatu avaavat Pieksämäen kesän

Taidekadussa kädentaidoista esillä erityisesti tekstiilityöt

Perinteiseksi kesätapahtumaksi muodostunut Taidekatu valloittaa Pieksämäen kaupungin keskustan näyteikkunoita taiteella ja kädentaidoilla 26.5.–30.7. Näyttelyn teemaa Tunne tunteesi, on jokainen taiteilija käsitellyt omalla tavallaan jättäen katsojalle mahdollisuuden tunnustella teosten herättämiä tunteita omasta näkökulmastaan.

Taidekadun lisäksi on esillä Kulttuurikeskus Poleenissa kesänäyttely BELA Biennaali, joka esittelee eurooppalaista ja etelä-amerikkalaista nykytaidetta maalausten, valokuvien ja veistosten muodossa sekä betonityöt-näyttely Kuvanveistäjäliiton, Betonipallaksen ja Lipa-Betonin yhteistyönä.

Keskustan tyhjien liikehuoneistojen ja toimivien kivijalkaliikkeiden ikkunoissa voi tänä kesänä nähdä erityisesti tekstiilipainotteista sisältöä, kuten tilkkutöitä ja tuftausta. Lisäksi esillä on esimerkiksi taidokkaita metallilankatöitä. Mukaan mahtuu kahden valokuvaajan ottamia kuvia. Heistä Toni Tarulahti, kuvaa maisemia Pieksämäeltä ja haluaa kuvastaa valokuviensa kautta kotiseuturakkauttaan.

Taidekatu on kaikille avoin, esteetön ja sillä ei ole aukioloaikoja, joten siihen voi tutustua milloin tahansa itselle sopii – vaikka iltalenkin lomassa.

Tulossa on myös opastettuja Taidekatu-kävelyitä sekä Pieksämäen Seurakunnalta taidekävelyitä Vanhassa Kirkossa.

Seuraa Taidekadun ajankohtaisia Instagramissa (@Taidekatu) ja Facebookissa (@Taidekatu Pieksämäki).

Lisätietoja:
Heidi Harmanen
Taidekadun koordinaattori
heidi.harmanen@pieksamaki.fi

Taidekadun verkkosivut
Kartta Taidekadun kohteista