Природные достопримечательности

VedenjakajaReitistö, kauniin karua luontoa vaeltaen tai pyöräillen.

Kukkaroniemen kumpumoreenit ovat osa Pieksämäen Suomen tiheintä drumliniesiintymää.

Kalastusretkiä alueellamme ja tilauksesta muillakin paikkakunnilla järjestää Kalamania Oy.

Jäppilän Kivikuru

  • Jäppilän kivikuru

    Kivikuru on nimensä mukaisesti kivinen kuru geologisessa ruhjevyöhykkeessä ja löytyy esim. Kansalaisen karttapaikasta paikkanimellä Kivikuru, kunta Pieksämäki. Se on jääkauden puhtaaksi huuhtoma kivikkolaakso. Kivikuru sijaitsee itäisen järvi-Suomen maisemamaakunnassa, Savonselän seudun ja  Pohjois-Savon järviseudun vaihettumisvyöhykkeessä. Savonselän seutu tunnetaan soistaan, mutta alueelta löytyviä geologisia kohteita on myös syytä tehdä tunnetuksi. Alue on Etelä-Suomen oloissa harvinaisen laaja louhikko ja siksi koko aluetta kutsutaan Savon Inariksi. Kurussa on hyvä akustiikka ja siellä on järjestetty myös konsertteja.
    Jäppilän kivikuru on yksi Suomen 100 luontohelmeä -kohteista. Vuoden 2017 aikana kohteessa tullaan järjestämään monipuolista toimintaa ja siihen kehotetaan tutustumaan myös omatoimisesti jalkautumalla luontoon. Suomen luonnonsuojeluliitto haluaa olla juhlistamassa 100-vuotiasta Suomea nostamalla nämä 100 luontohelmeä esimerkeiksi siitä, miten kaunista luontoa Suomesta löytyy.

  • TELEKKÄ – Орнитологическая башня ТЕЛЕККЯ 

    Suonteentie
    77690 SUONTEE

    тел. +358 50 558 8017 / Аско Сииканен
    asko.siikanen@tuomiojarvi.fi
    www.tuomiojarvi.fi

    Шатёр и орнитологическая башня на берегу озера Туомиоярви в Пиексямяки, в одном из самых богатых птицами регионов Южного Саво.

  • Валун Linnakivi

    Mataramäentie 850
    Mataramäki

    Второй по величине в Финляндии переносный валун ледникового периода находится в Матарамяки, в регионе Пиексямяки.