Sateiselta näyttää, kun katson toimistoni ikkunasta ulos. Onneksi siihen on tulossa muutos: säätiedotus on luvannut lämpimämpää ja aurinkoisempaa keliä loppuviikolle.
Hyvä sää mahdollistaakin huomenna 14.6. järjestetyt tapahtumat Pieksämäellä. Mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpana ’Ainakin seitsemän kääpiöitä’ saa ensi-iltansa Kulttuuripappila Sylvin kesäteatterissa kello 18. Siinä klassikoista tutut satuhahmot tapaavat toisiaan ja eri tarinat sekoittuvat keskenään. Juoni on muuten lapsien suusta keksittyä! Huomasin, että kesäteatteri esittää myös kolme muuta näytöstä samaisella teemalla tämän viikon aikana! Lapset ja aikuiset voivatkin hakea näytelmien kautta piristystä päiviinsä.
Huomenna on myös samaan aikaan mahdollisuus osallistua Heikinlammella järjestettyyn, ilmaiseen kesäjumppaan, joka soveltuu kaikille. Lisäksi Anolalla järjestetään sen ensimmäinen luontoilta. Sinne minäkin menisin, jos haluaisin tietää millainen on uusi Vedenjakaja reitistö Pieksämäellä. Tapahtumassa on myös esillä luontokuvaesitys Telataipaleen kylältä. Kuvaaja on taatusti saanut ikuistettua kauniita maisemia! Pieksämäellä on paljon muitakin mahdollisuuksia tekemiseen ja kokemiseen, muun muassa frisbeegolf radat ja luontopolut. Mutta jos mitään erikoisempaa ei jaksakaan tehdä, tori on mukava paikka rentoutua kahvikupposen kera.