Viikonloppuna vietettiin kansainvälistä ravintolapäivää (21.5). Ravintolapäivänähän siis kuka tahansa voi perustaa ravintolan yhdeksi päiväksi, ihan esimerkiksi puistoon tai vaikkapa kotiinsa. Ympäri maailmaa useat ihmiset perustavat joka vuosi ravintoloita, ja ruokia on tarjolla joka lähtöön. Ravintolapäivä on ottanut hyvin tuulta alleen Suomessakin, erityisesti suuremmissa kaupungeissa; konttiravintoloita ja kojuja näkyy siellä täällä. Myös Pieksämäellä nähtiin muutamia PopUp-kahviloita ja ravintoloita.
Ravintolapäivä on erinomainen mahdollisuus saada uusia ruokakokemuksia ja jakaa niitä. Ideana ei niinkään ole tehdä kauheata voittoa päivän aikana, vaan enemmänkin nauttia uusista kokemuksista ja pitää hauskaa. Vaikkei tarjottavan ruoan tarvitsekaan mitään viiden tähden ruokaa olla, ei ravintolan perustaminen nyt sinänsä ihan yksinkertaista ole. Pitää huomioida monta käytännön seikkaa, kuten valmiudet tehdä ruokaa, pitää sitä lämpimänä/kylmänä, ja tietysti sää kannattaa huomioida myös, jos ravintola sijaitsee ulkona. Tähän mennessä ravintolapäivä on järjestetty aina neljä kertaa vuodessa, mutta tapahtuman perustajat ovat tiedottaneet käytännön muuttuvan niin, että ravintolapäivä on joka päivä. Kuka tahansa voi siis perustaa PopUp-ravintolan milloin tahansa, minne tahansa. Yksi erittäin hyvä idea olisi perustaa ravintola jonkin tapahtuman yhteyteen, jolloin ruokailijoita varmasti riittäisi Pieksämäenkin kokoisessa paikassa.