Mansikkainen kesä

Juhannus on jo juhlittu ja päivät alkavat lyhentyä. Muutama mansikanmyyjäkin on ilmestynyt torille eli mansikkakausi alkaa lähestyä vauhdilla. Nami nami, kesän parhaimmat herkut valtaavat jälleen myyntikojut. Tuoreen ja kýpsän mansikan tunnistaa sen kiinteydestä ja kiillosta sekä siitä, että sen kanta irtoaa helposti. Miten mansikoita sitten voisi käyttää? Mielestäni parhaimman maun löytää suoraan mansikkapelloilta. Onhan energiansaanti taattava, kun niitä poimii. Melkein yhtä hyvältä ne maistuvat heti oston jälkeen. Toiseksi hyvänä vaihtoehtona on leipoa jokakesäinen mansikkakakku. Kerman ja mansikan yhdistelmähän on taivaallinen! Mansikka soveltuu myös erittäin hyvin jälkiruokiin, jotka tekaisee nopeasti tai salaatissakaan ne eivät hassummalta maistu. Mansikoista saa valmistettua myös maukasta hilloa ja mehua, jotka säilyvät pitkään. Osa on myös hyvä pakastaa talven varalle, sillä eihän niitä saa kuin tiettyyn aikaan vuodesta, kesäisin.