Jäätelöä kesään

Kesä on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Vielä on kuitenkin mahdollisuus nauttia tulevista, toivottavasti lämpimistä kesäpäivistä ja kesäinen hetki olisikin mukava viettää jätskiä maiskutellen.

Itsellekin uutena vaihtoehtona olen huomannut, että Kyytselän jäätelö valmistaa monenmoisia ja -makuisia jäätelöitä jokaisen makuun sopivaksi. Jäätelömakuja on saatavilla jopa kaksikymmentä kappaletta ja niitä myydään irtojäätelöinä sekä puolen litran jäätelöpakkauksina. Tarjolla on vanhoja tuttuja makuja vaniljasta mansikkaan, mutta mahdollisuutena on maistaa myös harvinaisempia herkkuja. Yhtenä myymälän erikoisuutena on olutjäätelö, josta varmasti ainakin oluen ystävät nauttivat. Myymälän myydyin maku on baileys-daimjäätelö. Paikka valmistaa jäätelöitä myös tilauksesta ja erikoista onkin, että jäätelöä voi valmistaa mistä tahansa raaka-aineesta. Jos jäätelö ei omaan makuun olekaan sopiva, voi vaihtoehtona maistella myös raikasta sorbettia.

Koska kaikki raaka-aineet pyritään saamaan läheltä ja kaikki jäätelöt ovat omatekoisia, haluan kannattaa yrityksen toimintaa. Tänä kesänä aionkin käydä katselemassa myymälän valikoimaa ja maistamassa itselleni sopivinta jäätelömakua! Maistuisikohan sinullekin?