Tapahtumat ovat hieno osa kaupunkia. Ne luovat yhteisöllisyyttä ja antavat mahdollisuuden hauskanpitoon suuremmissa porukoissa. Pieksämäellä järjestetään tänä kesänä kaksi suurempaa tapahtumaa; Beach and Blues Partyn lisäksi Pieksämäellä järjestetään sen suurin tapahtuma, harrasteajoneuvotapahtuma Big Wheels, johon edellisvuosina on osallistunut jopa yli 10 000 kävijää. Pienempiäkin tapahtumia on Heinäkuun aikana luvassa ja paljon.
On jo 20. vuosi, kun Beach and Blues Party järjestetään ja juhlavuoden kunniaksi bluesia aloitetaan soittamaan jo keskiviikkona Pieksämäen kaupungin iltatorilla. Tällä viikolla päästään lisäksi fiilistelemään taitavia blues-, rock’n roll-, ja roots-artisteja monena muunakin päivänä. Mukavaa eikö totta? Alun perin juhlia alettiin pitämään Hotelli Savonsolmun rantalavalla, mutta tapahtuma alkoi laajentua muuallekin Pieksämäen alueille ja esiintyjiä sekä kävijöitä alkoi virrata myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Juhlista alkoi hiljalleen muodostua perinteinen tapa. Tänä vuonna partyja vietetään 5.-8.7.
Jo kuudestoista Big Wheels tapahtuma saapuu Pieksämäen kaupungin rantamaisemiin 22.7. Luvassa on jälleen tuutin täydeltä vanhoja autoja, jenkkirekkoja, polkuautoja ja paljon muuta upeaa. Myös Vintage-tapahtuma ottaa osaansa tänäkin vuonna Big Wheelsissä. Edellisenä päivänä, perjantaina 21.7. päästään rokkaamaan australialaisten bändien kanssa Aussie Night -illassa. Koko viikonloppu on siis täynnä hurjaa menoa ja meininkiä. Itse tulen työskentelemään matkailun harjoittelijana tapahtumassa. Toivottavasti voin kuvitteellisesti palata ajassa taaksepäin ja tutustua sen aikaiseen elämään vanhojen ajoneuvojen ja vintage-muodin parissa.
Heinäkuussa tiedossa on myös Pieksämäki päivää, Kyläiltamia, näytelmiä ja muuta mukavaa. Erityisvieraana kaupunkiin saapuu Ismo Leikola naurua hersyävän esityksensä kera. Toivon mukaan säät suosivat tapahtumia ja kävijöitä riittää. Aurinkoista kesää kaikille!