Pieksämäellä on juhlistettu Pieksämäki 440 vuotta pitkin kesää. Vielä syksylle tulee mukaan Häkkilän tilan tapahtumaviikko SyysTrio 31.8.-5.9. Aikaisempina vuosina Häkkilän Muoti-ilta on saanut hyvän vastaanoton ja syksyllä tuntuikin että tapahtumat Pieksämäellä loppuivat liian aikaisin. SyysTriolla pyritään tarjoamaan ohjelmaa hieman erilaisille kohderyhmille. Häkkilän kivinavetta muutetaan konserttisaliksi, muotinäyttämöksi ja tanssipaikaksi.
Klassisen musiikin ilta Su 31.08. klo 16
Sopraano Sirpa Hynninen ja pianisti Sini Aalto: Kotimaista kesäillassa ja Näyttämömusiikin helmiä
Pieksämäkeläislähtöinen sopraano Sirpa Hynninen on valmistunut muusikoksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2013. Freelancer-muusikkona työskentelevä Sirpa esiintyy tällä hetkellä eri produktioissa Jyväskylässä ja Helsingissä, aiemmin hän on konsertoinut kotimaan lisäksi Slovakiassa. Lisätietoja: http://sirpahynninen.webnode.com
Soivat Vasket: Soivaa klassista ja klassikoita
Pieksämäellä on pitkä puhallinmusiikin perinne. Poikkeuksellisesti Pieksämäeltä löytyy pasuunan soittajia normaalia enemmän, kun monessa suuremman kaupungin orkestereissa on niistä pula. Soivat vasket ryhmä koostuu Brasseista, eli isommista vaskisoittimista. Mukana pasuunat, baritonit, flyygelitorvi ja rummut. Ohjelmassa yleisölle tuttuja kappaleita, osa tälle kokoonpanolle Seppo Heiskasen sovittamana.
Muoti-ilta Ke 3.9. klo 18
Häkkilän perinteinen muoti-ilta tarjoaa jälleen syksyn muodin uutuuksia naisille ja miehille. Vaateliikkeissä mukana naisille paikalliset liikkeet Lorena ja Sanimari, miesten yksilöllinen pukeutuminen Sirus Helsingistä. Kampaukset parturikampaamot Image ja Minea. Meikkaukset MJ Cosmetics ja Kauneuskeskus Kalla. Muotinäytöksen musiikista vastaa Calibra tanssiyhtye. Loppuillan viihdykkeestä vastaa Sex Nitros yhdessä Calibran kanssa. Ryhmä muodostuu noin 50 vuotiaista musiikkia ja teatteria harrastavista miehistä.
Letkunsuon kosteikon avajaiset 5.9. klo 12
Häkkilän tilalla metsästykseen liittyvää tuote-esittelyä mm. Jaki vaimentimet, aseseppä itse paikalla ja Zeiss kiikarit. Mahdollisesti myös Sako Beretta testiammuntatilaisuus.
Paikalla myös Juho Ristikankare esittelemässä Uittokaluston metsätarvikkeita ja kertomassa Pohjolan lintukosteikko ry toiminnasta. Infoa kosteikkojen rakentamisesta ja niiden hyödystä, mukana esittelyssä Riistakeskuksen Veli-Matti Pekkarinen. Opastus kosteikolle (matka n. 4 km Vanajan suuntaan Kirkkoharjuntie 200), kosteikolla opastetut kierrokset tasatunnein alkaen klo 12.15.
Letkunsuon kosteikko on Life+ hankkeen mallikosteikko Pieksämäen suunnalla. Kosteikon raivaaminen aloitettiin kevät 2012 ja kaivuutyöt talvi 2013. Pinta-ala kokonaisuudessaan yli 5 ha. Hankkeen tavoitteena on lisätä vesilintujen ja kahlaajien, sekä muun kosteikkoeliöstön elinympäristöä alueella. Kerätään yläpuoliselta valuma-alueelta tulevia kiintoaineita ja ravinteita. Lisätä merkittävästi alueen virkistyskäyttöä ja monimuotoista maisemaa.
Metsästäjäilta 5.9. klo 19
20 v. Green Trailin juhlailtamat. Illassa erävaatteiden muotinäytös, yleisöä viihdyttää Sex Nitros ja Calibra. Loppuillasta tanssit Calibran tahdittamana.
Iltoihin sisältyvät tarjoilut toteuttavat yhteistyökumppanimme Kahvila Helena, Pöyhölän Pappila ja Pitopalvelu Jouni Kauppinen.
Tapahtumista lisätietoa
www.hakkilantila.fi ja Facebook Häkkilän tila SyysTrio
Terveisin ja lisätietoja
Häkkilän tila / pehtoori / tiedottaja Terho Häkkinen
Kirkkoharjuntie 151, 77140 Vanaja
040 749 5550

Hakkila SyysTrio