Yhtyeemme sai alkunsa kesällä 2013, kun Pieksämäen Lehdessä alettiin miettiä mukavaa toritapahtumaa iltatorille. Metritytöt Tara McLees ja Helena Nyman ovat lauleskelleet pienestä pitäen, ja kesän katusoittajakilpailun voittanut Mooses Beat on ollut kasassa jo puolitoista vuotta. Marko Lyyra näppäilee taitavasti harmonikkaa ja Jari Kauppinen hallitsee sekä kitaransoiton että sorsapillin puhalluksen.
Löimme hynttyyt yhteen kesäistä yhteislaulutilaisuutta varten, joka järjestettiin 17. heinäkuuta. Siitä se kaikki lähti.
Yhtyeemme soittaa ja laulaa vanhoja iskelmiä, huumoripitoisia rallatuksia sekä uudempaakin tuotantoa. Valitsemme kappaleet niin, että niissä on aina jokin tarina ja mahdollisuuksien mukaan myös huumoria. Joulunaikaan esitämme myös joululauluja.
Esiinnymme pilke silmäkulmassa ja yleisön ehdoilla!
Lisätietoja:
Marko Lyyra 040 5097242